Kamis, 08 Agustus 2019

Lautta jakaa mielipiteitä

Aihe, josta voi olla vain kahta mieltä: Lautta. Se on joko ruma, meluisa ällötys, jonka reunoilta valuu virtsaa ja oksennusta tai sitten se on porilaisen jokirantamaiseman ehdoton kulttuurikehto. Tosin nykyään lautta siis on Reposaaressa arestissa, ehkä pysyvästi porttikiellettynä keskustan rannoilta.

Yrittäjä Raitolampi kokee tulleensa kaltoinkohdelluksi ja ympäristövirasto kokee tulleensa vedätetyksi. Asian syviä juuria en tiedä, enkä lähde spekuloimaan. Varmasti on lähipiirin asukkaillakin ollut sanansa sanottavana, ainakin mitä meluun tulee. En itse asu lähistöllä, mutta olen muutamia jazzeja viettänyt käsivarren mitan päässä lautasta voin rehellisyyden nimissä sanoa, että aika äänekäs ja myöhään valvova tuo rautaeläin on joka kerta ollut. Toisaalta eihän sitä meteliä niin huomaa jos on itse metelin aiheuttajana.
Hasil gambar untuk bagi pendapat lingkungan
Kyllä, olen siis itsekin kyseisen kelluvan kaljahelvetin entinen asiakas. En nyt vakioasiakas, mutta asiakas kuitenkin. Olen myös kuunnellut pikkutunneilla tois puolel jokkee kun meno jatkuu ja jatkuu ja jatkuu..

Lauttakeskustelussa ulkopaikkakuntalainen on tullut sohaisseeksi ampiaispesään ja saanut kitkerää palautetta mieltymyksistään:

Missä on ihana lautta?

Ja lauttahan on nyt Räpsöössä

Lauttahan oli joskus ihan nätti. Lautta vuonna 1997

Ja myöhemmin ei enää ollut niin nätti, mutta ah, niin kotoisa..

Vielä lautan ruma viehätys puree?

Rannassa on tyhjä paikka, johon siis tulee vierasvenesatama.

Ja parastahan näissä artikkeleissa on nuo varsinaisen jutun alle kertyneet keskustelut!

Tidak ada komentar:

Posting Komentar